artikkelit
testi:
Elipson Music Center + Planet M
+ Planet Sub -stereolaitteisto
Julkaistu:
Hifimaailma 3/2013
Ratkaisu on perusteltu, sillä oman vahvistinasteen kehittäminen ei olisi kustannussyistä järkevää.. testi
Elipson Music Center, Planet M ja Planet sub
Teksti: Jussi Arvio Kuvat: Mauri Eronen ja valmistaja
Riemukas
revyy
ELIPSON tunnetaan
ennen kaikkea
koaksiaalielementteihin
perustuvista, pallomaisista
kaiuttimistaan.
Historiaansa aktiivisesti
kirjoittava valmistaja on
nyt tuonut markkinoille
kaiuttimilleen tarkoitetun
musiikkikeskuksen.
TESTASIN taannoin tällä palstalla omintakeisen ja ehdottoman persoonallisen
BS50 ?Staff Ball. Listakammoiset voivat
ohittaa seuraavat rivit suosiolla ja korvata
ne karkeasti sanalla ?stereopaketti?.
Ensinnäkin, Elipson Music Center sisältää stereovahvistimen, joka perustuu
B&O:n ice-teknologiaan. Alkuperäiselle 50-luvun esikuvalleen kunniaa tehnyt
taideteos on hintansa puolesta monen
ulottumattomissa (HM 8/2012).
Maltillisemmin hinnoiteltu Planet-kaiutinmallisto tarjoilee hitusen samaa eleganttia olemusta laajemmalle ostajakunnalle.
Nämä erikokoiset pallot on helppo sijoittaa
lähestulkoon paikkaan kuin paikkaan, sillä
62
tarjolla on lattia- ja seinäjalkoja ja jopa
mahdollisuus ripustaa kaiutin roikkumaan vaijerilla katosta.
Suurin pallomalli, Planet L, pärjäilee
sellaisenaan ainakin pienemmässä tilassa
vaikkapa jalustan nokassa. Uuden Music
Center -yksikön kanssa testattu pianovalkoinen pikkuveli, malli M, sai kuitenkin kaverikseen valmistajan sylinterimäisen subbarin Planet Sub.
Stereot paketissa
Mutta tarinan päähenkilö on tuore komentokeskus. Hieman robotti-imuria
muistuttava, alumiinikoteloon pakattu
näyttävä kokonaisuus sisältää lähes kaiken tarvittavan. -kaiuttimen
Näytön kirkkaus säätyy valoanturin ohjaamana, halutessa myös manuaalisesti valikon kautta.
Music Centerissä (MC) on myös rds-ominaisuuksin
varustettu radio liittimineen. Halkaisijaltaan
15-senttinen kovapuhuja on kokoisekseen melko painava, 1,7 kg per kappale. Virheettömän kiiltopinnan
voi valita mustan, valkoisen ja punaisen väliltä.
Kiinteä verkko elementin edessä suojaa tehokkaasti
kaiutinta. Ajatukse-
na on, että langaton yhteys tietokoneen ja laitteen välille saadaan aikaiseksi ilman ylimääräistä hässäkkää, kun mukana toimitettava usb-tikku liitetään tietokoneeseen.
Vaikka äänenlaatu onkin rajoitettu
cd-laatuun (16 bittiä, 44,1 kHz), vastapainoksi asennuksen helppous on
vertaansa vailla. Siihen voi syöttää muistitikun, jolle on tallennettu ääntä
wma- tai mp3-muodossa. Menetys ei ole suuri, sillä
perinteisilläkin radioaalloilla Elipsonin viritin oli riittävän herkkä, kun käytössä oli talon oma antenni.
Takaa löytyy optinen digitaaliotto, johon liitin
iMacin. Kuriositeettina laitteeseen on mahdutettu myös digitaalista radiosignaalia
tulkitseva dab-viritin. Suomessa ominaisuus on tosin
turha, sillä Yleisradio on jo vuosia sitten purkanut
dab-koelähetysverkkonsa. Kaiutinterminaalit ovat käytettävyydeltään ja laadultaan paremmat
kuin saman valmistajan kaiuttimissa.
Koko komeuden voi sijoittaa melko vapaasti hyllyyn
tai tasolle, mutta näyttävyydessä mikään ei vedä vertoja jalusta-asennukselle. Sen kanssa pärjää kyllä.
Kaikki Well
Mielenkiintoisin musiikkikeskuksen ominaisuus on
langattomuus, jota Elipson kutsuu Welliksi. Itse säätimestä ei ole paljon sanottavaa. Bittien purennasta
vastaa Cirrus Logicin dsp-piiri tyyppiä
CS48540, joka pikaisen selailun perusteella on perustason audiopalikka moninaiseen käyttöön.
Näiden lisäksi laitteen takaa löytyy kaksi analogista
rca-ottoa (nimettävissä), yksi 3,5-millinen otto, jo
mainittu subwoofer-anto, hieman hankalasti sijoitettu
3,5-millinen kuulokeanto sekä linjatason annot vaikkapa ylimääräiselle päätevahvistimelle. Siinä MC saa alleen Planet
L:n satiinipintaisen, 15 kilon painoisen alumiinijalan
(lisävaruste).
Kaukosäätimen ansiosta laitteen luona ei tarvitse
ravata kuin harvakseltaan. Valitettavasti liitäntää ei
voi hyödyntää suoraan tietokoneen kanssa.
Kenties it-audiofiilit huomioidaan
paremmin seuraavassa versiossa, sillä
sisäänrakennettu da-muunnin hallitsee 24 bitin syvyyden ja 96 kilohertsin
näytteenottotaajuuden. Kansiorakennetta voi selata Elipsonin
omasta kahden rivin pistematriisinäytöstä. Listahinnaltaan euron vaille
satasen investoinnilla Well-ominaisuus voidaan hyödyntää iMaailman laitteilla. Testasin ominaisuutta samaisella iMacilla sekä
Macbook Prolla. Kun tietokoneen
ääniasetuksista oli valittu Well ja
Music Centerin sisääntuloista wireless, homma oli valmis. Hyvähyvä, näin sen tulee toimia.
Maahantuoja oli lisäksi ujuttanut
mukaan lisävarusteena myytävän iPodlähettimen. testi
Siis hyväksi todettu lainaratkaisu, joka tarjoaa energiatehokkuutta, kompaktia kokoa sekä tehoa 60 W
kahdeksan ohmin kuormaan ja laskennalliset tuplat
neljään ohmiin.
Musiikkikeskuksessa on oltava myös äänilähteitä.
Laitteen maskissa on pistematriisinäytön alapuolella
cd-levyn aukko. Tästä oli suurta iloa, kun tietokonetta hyödynnettiin elokuvilla tai tv-käytössä. Kaikki toimi ensiyrityksellä, eikä
ongelmia ilmennyt, ennen kuin laitteiden välinen etäisyys kasvoi ja väliin tuli pari suurempaa seinää. Pohjassa on kumilla peitetty
kolo, josta Planet M voidaan esimerkiksi ripustaa erikseen hankittavaan vaijeriin.
63. Poikkeuksena tosin tuoreehko iPhone 5, jossa ei enää
käytetä Applen perinteistä, leveäkantaista liitintä.
Kokeilin lähettimen toimintaa ensimmäisen polven
iPadilla (iOS 5.1.1), jonka kanssa homma oli jälleen
kuin tanssia vain. Toistetaan siis hyvähyvä tässäkin kohtaa.
Veikeä paketti
Planet M -pallukoiden mukana toimitetaan vaikkapa
hyllytasolle asetettavat, rannerengasmaiset telineet,
joiden päällä kaiutin pysyy tukevasti. Mikään ei
toki estä kytkemästä liitäntään vaikkapa pelikonsolia tai muuta optisella digitaaliannolla varustettua äänilähdettä.
Oikeassa takareunassa on liitäntä
usb:lle. Elegantti ratkaisu pitää linjat siistinä
ja laatuvaikutelman korkealla. Käytön perusteella tuntuma oli luokassaan hyvä ja toiminnallisuus kunnossa.
Soitin tukee myös levylle poltettuja wma- ja mp3tiedostoja. Takaa löytyy miniatyyrikokoiset ruuviliitimet kaiutinkaapeleille
Tällöin äänessä
oli sekä vaivattomuuden
tuntua että subbarin kanssa
myös sopivasti ulottuvuutta.
Ilman subia Planet M:n vaste laski nopeasti, eikä bassoista voi puhua.
Kaiuttimien suuntauksella
voi vaikuttaa sekä tarkkuuteen että äänikuvan kokoon.
Äänenlaatu osoittautui tasapainoiseksi lähes kohti suunnattuna.
Erityisen ilmavaksi en kokonaisuutta mieltänyt. Voisi kuvitella, että varsin vaativakin maku hyväksyy Elipsonit
osaksi funktionaalista sisustusta.
Sijoitin setin pieneen huoneeseen, jossa
(kuva- ja) äänilähteenä toimi ensisijaisesti
tuoreehko iMac testatun Music Centerin kera.
Planet M ja Sub
Planet M on pienestä koostaan
huolimatta vakavasti otettava
kaiutin. Pallo on muotona
optimaalinen ilkeiden koteloresonanssien tappajana. Kenties kiinteät maskit elementtien edessä niistivät hieman
yläpään säihkettä. Olemuksensa perusteellakin laite on suunniteltu
nimenomaan pikkukaiuttimien
keskialueen notkeaksi jatkeeksi, ei
himoluukuttajan äänipadaksi.
Houkutteleva ja yksilöllinen
Elipsonin yhtenäinen ratkaisu on kieltämättä
houkutteleva. Käytin linjatasoista, koska Music Centerissä on erillinen linja-anto. Siitä huolimatta kuultu taipui vahvasti plussan puolelle.
Planet Subin säädöt ovat rajalliset mutta Planet
M:n kanssa riittävät. testi
Elipson Music Center, Planet M ja Planet sub
Planet Sub on sekin veikeä näky. Tunnepuolen painotuksista huolimatta Elipsonia voi pitää luokassaan järkevänä hankintana.. Refleksikuormitteisen rakenteen elementti puhisee kohti lattiaa,
putki taaksepäin.
Signaalin voi tuoda subille joko kaiutin- tai linjatasoisena. Kaukosäätimen voisi myös suunnitella
uusiksi, jotta sen käyttö vastaisi laitteen muuten heijastelemaa linjaa ja tuntumaa. Kaikki sen osat kaiuttimista keskusyksikköön on viimeistelty erittäin hienosti. Elementti
tuntui olevan laadukas, sillä korvakuulolla arvioiden pahoja värittymiä ei ilmennyt.
Parhaimmillaan kokonaisuus oli melko läheltä (2?3 m)
kuunneltuna. Kokonaisuuden äänenlaatukin on kompaktiksi ratkaisuksi erittäin kilpailukykyinen. Testiyksilö oli puhtaan valkoinen ja sulautui helposti ympäristöönsä. Pientä design-jakkaraa muistuttava pönttö on kokonsa puolesta helppo
nakata sopivalle paikalle. Siksi näinkin tuoreessa laitteessa pitäisi olla mahdollisuus hyödyntää laitteen da-muunninta
usb-liittimen kautta. Lisäksi muoto minimoi mahdolliset reunaheijastukset.
Tämä kaikki ja enemmänkin tiedettiin Elipsonilla jo vuosikymmeniä sitten. Tänä
päivänä usb on vakiinnuttanut
asemansa tietokonepohjaisessa äänentoistossa. Melko herkästä (88 dB/
w/1m) kaiuttimesta saa mukavasti ääntä jo maltillisilla tehoilla.
Edellytykset hyvälle äänenlaadulle ovat oivat. Kotelo on rakenteeltaan suljettu.
Koaksiaalielementin basso- keskiääni on
paperipohjaista kuitua ja diskantti kahden sentin silkkikalotti. Paketin tuomitseminen vain design-tuotteeksi olisi hölmöä.
Sen sijaan teknisesti ottaen
muutamassa kohdassa on pölyjen tomuttamisen paikka. Myös
tiedostotuki tulisi saattaa
tämä päivän tasolle.
Lisäksi toinen analoginen
otto kannattaisi ehkä korvata
digitaalisilla sisääntuloilla. Äänenlaadulla on merkitystä, mutta
design ei saa jäädä sen varjoon. Ostopäätös
ei välttämättä perustu vain hintaan, vaan painottunee
yksilöllisyyteen. Alapäästään varsin
korkealta rajattu vaste (90?
22 000 Hz) tosin edellyttää
aina subwooferia kaveriksi.
Sellaista, jossa jakotaajuus on
sädettävissä riittävän korkealle. Music Centerissä voidaan myös asettaa suodin, jolloin bassot leikataan satelliiteilta jo
alkuvaiheessa halutusta taajuudesta (50 Hz?200 Hz) alkaen.
Laadultaan basso oli hieman
muheva, mutta kokonaisuutena se täydensi pienten pallojen uskottavuutta kummasti.
Valmistaja lupaa Planet Subin toistavan uskottavasti
aina 30 hertsin tuntumille.
Normaalissa käytössä subi
oli ongelmaton, eikä kuuntelupaikalle kantautunut mitään
häiriöääniä. Vaan se nipotuksista.
Elipsonin ostaja on laatutietoinen ja todennäköisesti tuntee valmistajan historiaa. Mukaan on saatu kaksiasentoinen vaihekytkin (0°/180°), yli- ja alipäästösuotimet,
voimakkuussäädin sekä automaattisen käynnistymisen signaaliherkkyyssäädin.
64
Maksimissaan 200 wattia D-luokassa puhkuva vahvistin riittää liikuttamaan 20-senttistä bassoelementtiä mainiosti normaalissa huonetilassa
Kysy lisää e-mailitse!. 8 ohmin vastus
(musta käyrä), Aurelia Magenta -kaiutin (punainen),
jakosuotimen ääriasennoissa kaiutinannoista
(sininen) ja subwooferlähdöstä (magenta)
Jitter esivahvistinlähdöstä optisella otolla.
Powercube-tehomittaus eri kuormiin ja
vaihekulmiin.
Tehonkulutus idle/10 W@8 ohm
22/31 W
Hetkellinen teho, 8/4/2 ohm
74/134/215 W
Virranantokyky, 1 µs
44 A
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz
0,05 ohm
Linjatulon impedanssi
47 kohm
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W
0,2/0,2 dB
Äänenvoimakkuussäädin digi
Pohjakohina, 1000-10000 Hz
-90 dBV
Analogiotto, kaiutinlähtö
Häiriöetäisyys, A-paino
77 dB
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W 0,003/0,004 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd 0,001/0,005 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz
87/66 dB
Yliohjaustaso, thd@1 kHz >0,1 %
>3 V
Optinen otto, linjalähtö
Antojännite
1,9 V
Häiriöetäisyys, A-paino
94 dB
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W 0,004/0,004 %
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd <0,001/0,004 %
Kanavaerotus, 1/20 kHz
101/73 dB
Jitter
488 ps
Elipson Music Center
Hinta:
1 499 ?
Maahantuoja/edustaja:
AV-komponentti Oy
Internet-osoite:
www.avkomponentti.fi
Valmistajan internet-osoite: www.elipson.com
Massa:
3,8 kg
Mitat:
Halkaisija 330 mm, korkeus 73 mm
Antoteho (1 % thd):
60 W/kanava/8 ohm
120 W/kanava/4 ohm
Viritin:
Rds, dab, 25 muistipaikkaa
Otot:
2 kpl rca (linja), optinen digitaali,
usb 75 ohm, antenniliitin,
3,5 mm stereoplugi
Annot:
Rca (linja), 1 pr kaiutin, 3,5 mm kuuloke,
subwoofer (mono)
Muuta:
Usb-lähetin, ohjekirja, virtajohto,
kaukosäädin, antennikaapeli
Elipson Planet M
Hinta:
Massa:
Mitat:
Taajuusvaste:
Nimellisimpedanssi:
Herkkyys:
Muuta:
460 ?/pari,
1 150 ?/5 kpl
1,7 kg
Halkaisija 150 mm
90 Hz?22k Hz (+/- 3 dB)
8 ohm
88 dB
Suljettu 2-tierakenne, koaksiaalielementti
Elipson Planet Sub
Hinta:
Massa:
Mitat:
Taajuusvaste:
Muuta:
449 ?/kpl
11 kg
Halkaisija 316 mm, korkeus 393 mm
30?240 Hz
Subwoofer, bassorefleksikotelo,
linja-, lfe- ja kaiutintasoiset otot,
200 W vahvistin (D-luokka)
Avantgarde Acoustic
Uno Fino -uutuus 2013
Gold Note MicroLine
-tuoteperhe
Maahantuonti ja myynti:
Sound Factor, Rautatienkatu 22,
33100 Tampere
+358407601247,
info@soundfactor.fi
svh. testi
mittaustulokset
info
Elipson Music Center
Taajuusvaste analogisella linjaotolla. 695?/kpl
Sarjassa myös DAC-7 D/A-muunnin, HP-7 kuulokev./etuv.,
PH-7 phonoaste, M-7 100W ja M-9 200W monopäätteet sekä
PSU-7 ja PSU-9 lisävirtalähteet. RCA&XLR. 12900?/pari
Elipson Music Center,
Planet M ja Planet sub
Sound Factor Webstore avoinna 24/7 - www.nettihifi.fi
CD-7 ja AP-7
integroitu stereov